miércoles, 1 de enero de 2014

Lepoa ja matkasuunnitelmia Cuencassa

Cuenca on aivan eri maailma! Täällä on selvästi todella paljon vauraampaa kuin Orientessa tai edes pohjoisilla Andeilla. Todella kaunis ja siisti vanha kaupunki, vielä tosin ei ole siihen tutustuttu kuin eilen uuden vuoden hulinoissa. Väsyttää yhä reissaaminen viidakossa ja tänään on tarkoitus vain levätä, hotellihuone on oikein mukava ja sopiva siihen tarkoitukseen. 

Eilinen bussimatka oli hieman painajaismainen, kuski ajoi tosi lujaa ja ohitteli koko ajan, mikä oli kuumottavaa kun tie kulki rotkon reunaa yli 3000 metrin korkeudessa. Huh huh! Mun piti haukkua kuski hulluksi jos päästäis perille mutta oltiin niin helpottuneita kun matka vihdoin loppui että se unohtui...

Maisemat olivat kyllä tämän matkan hienoimmat toistaiseksi, Andit ovat aivan mielettömän upeat!

Nyt suunnitellaan matkan jatkoa, se onkin  TODELLA hankalaa sillä meillä on vielä ratkaistavana Ecuadorin kävijän suurin kysymys: Galapagokselle vai ei? Nyt näyttää siltä, että saarille lähdetään ja palataan sieltä vasta pari päivää ennen kotiinpaluulentoa suoraan Quitoon. Harmittaakin, sillä paljon jää näkemättä, täällä mantereella on halpaa ja mukavaa ja rannikko olisi tosi mielenkiintoinen sekin... Kaiken kaikkiaan kuukausi on aivan liian lyhyt aika täällä matkustamiseen. Suunnitellaankin jo palaamista, tosin varmaan sitten Columbiaan, Boliviaan ja Brasiliaan, ehkä seuraava reissu voisi olla puoli vuotta tai jotain... Yhtään ei kaivata Suomesta mitään (paitsi tietty lapsia ja kissaa).

Seuraavan vuorokauden suunnitelmissa on joka tapauksessa lepo, Cuencaan tutustuminen tarkemmin ja Galapagoksen matkan organisoiminen. 

2014!!!!



No hay comentarios.:

Publicar un comentario