Illallisen jälkeen noin kello 23 aikaan mentiin katedraaliin joulumessuun. Hyvä ja täpötäysi tunnelma! Suurimmalla osalla oli sylissään jonkinlainen pitseihin kääritty Jeesus-nukke, joita sitten hoidettiin, hellyttävää! Söpöin oli kuitenkin pieni tyttö, jonka kääröistä pilkisti nuken sijaan söpö pieni koiranpentu. Laulut kirkossa olivat iloisia, kitaralla säestettyjä andilauluja, joiden mukana taputettiin, iloista! Ulkona paukautettiin koiranpommeja, eikä meidän taksikuski ollut pysyä housuissaan kun päivä oli juuri vaihtumassa navidadiksi kun hän vei meitä majapaikkaan.
Joulupukkikin kävi, Juho sai Helsingin astangajoogakoulun kurssin ja sarjakortin (hyvässä seurassa), mun lahjat on kuvassa (lisäksi tietysti eilinen nerokas hieronta). Myös meidän majapaikka casa verde muisti lahjalla.
Nyt meidän täytyy lähteä hieman trekkailemaan pois aamiaispannukakkuja ja eilistä megafiistiä et saadaan tilaa majapaikan jouluaterialle, kuulumisiin ja seuraaviin matkasuunnitelmien myöhemmin tänään!


No hay comentarios.:
Publicar un comentario